Suomen musiikkitieteellinen seura

Suomen musiikkitieteellinen seura on tieteellinen yhdistys, joka pyrkii edistämään suomalaista musiikkitieteellistä tutkimusta sekä toimimaan musiikkielämän hyväksi levittämällä tietoa musiikista ja musiikkikulttuurista. Koska musiikkitiedettä voi Suomessa opiskella Helsingin, Turun, Jyväskylän, Tampereen ja Joensuun yliopistoissa ja Åbo Akademissa, on seuran keskeisenä tehtävänä toimia eri musiikkitieteen laitoksilla sekä Sibelius-Akatemiassa opiskelevien ja työskentelevien musiikin tutkijoiden tai tutkimuksesta kiinnostuneiden yhteisenä foorumina.

Yhdistyksen näkyvin toimintamuoto on oman lehden julkaiseminen. Musiikki onkin tällä hetkellä ainoa suomenkielinen, säännöllisesti 4 kertaa vuodessa ilmestyvä musiikkitieteellinen aikakauslehti. Lehden päätoimittajaan Markus Mantereeseen voi ottaa yhteyttä lehden sisältöä koskevissa asioissa. Lehteä voi tilata Akateemisen kirjakaupan ja Suomalaisen kirjakaupan välityksellä tai suoraan seuraan sihteeriltä (vuosikerta 40 euroa). Yhdistys julkaisee myös Acta Musicologica Fennica ja Musiikillinen kirjasto -kirjasarjoja. Lisäksi Suomen musiikkitieteellinen seura järjestää kongresseja, seminaareja ja muuta musiikin tutkimusta edistävää toimintaa.

Yhdistyksen jäsenet ovat lähinnä eri yliopistojen musiikkitieteen laitoksilta tai Sibelius-Akatemiasta valmistuneita tai muuten musiikkielämässä ammattimaisesti toimivia henkilöitä. Jäsenyydestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan tai sihteeriin (vuosijäsenmaksu on 35 €, perustutkintoa suorittavilta opiskelijoilta 15 €). Jäsenmaksua vastaan jäsenet saavat Musiikki-lehden vuosikerran (4 numeroa), seuran jäsenkirjeet, syksyllä ja vuoden alussa lähetettävät jäsentiedotteet sekä osallistua seuran järjestämiin tapahtumiin.